Jos tämän on kerran tarkoitus olla matkakertomus niin aloitetaan aivan alusta, tai niin alusta kuin on merkittävää alkaa. Blogin kuvauksessa onkin jo kerrottu merkittävimmät seikat. Ikää vähän vajaa 30 vuotta, kiloja aivan liikaa.

Olen ollut liikalihava niin kauan kuin muistan, ja jo lapsuuden valokuvat sitä todistaa. Lapsenpyöreys on asia erikseen, mutta jos muistuttaa jo 10-vuotiaana syöttöporsastani, niin ei siinä voi hyvällä tahdollakaan puhua lapsen pyöreydestä.

Ennen täysi-ikäisyyttä vain oikeastaan ajattelin laihduttamista ja laadin ihan tajuttomia aikatauluja miten pitää laihtua niin ja niin paljon siihen ja siihen mennessä. Ja ketään ei liene yllätä, etten juuri laihtunut kiloa paria enempää.

Ensimmäisenä opiskeluvuotenani, ja ensimmäisenä vuotenani poissa äidin lihapatojen ääreltä laihduin kuin huomaamatta kymmenisen kiloa. Toisena opiskeluvuotenani lähdin vaihtoon ja laihduin niin ikään kymmenisen kiloa. Suomeen palattuani aloin melko äkkiä seurustelemaan, ja lihoin suurin piirtein samoihin lukemiin kuin missä olen nytkin. Vuonna 2004 aloitin laihdutuskuurin ja laihduinkin vuoden aikana lähes 30 kiloa. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni lähes normaalipainoinen!

Tuo laihdutus oli muuten kuin oppikirjoista, söin paljon kasviksia ja proteiinia, join vettä, jumppasin, lenkkeilin ja uin sekä joogasin, mutta jokin siinä laukaisi minulla jonkinasteisen syömishäiriön. Elämäni oli yht´äkkiä pelkkiä protskuja, hiilareita ja rasvaa; kiloja, kaloreita ja senttejä. Muulle elämälle ei vaan riittänyt energiaa. Ja loppujen lopuksi vaan yhden elämän osa-alueen huomiointi romahdutti parisuhteen. Sen jälkeen menetin mielenkiinnon kaikkeen ja koin eräänlaisen masennuksen. Jonkin ajan kuluttua menin lääkäriin huimauksen ja pyörtyilyn takia ja todettiin, että raju laihdutus oli aiheuttanut anemian, veren rauta-arvot olivat aivan pohjalukemissa.

No, nyt on tuosta kulunut jo useita vuosia ja kilot ovat palanneet, mutta kammo laihduttamiseen jäänyt. Elämässä täytyy olla muutakin sisältöä kuin laihduttaminen. Mutta, toisaalta itsestäni tuntuu, että jollen laihduta, en ikinä uskalla tai kehtaa tehdä mitään. Tuntuu kuin oma minuus olisi kateissa jossain tämän kaiken ihran alla. Iloinen ja positiivinen naamio roikkuu naamalla, koska lihavathan on lepposia, mutta sisällä tuntuu pahalta.

Ja juuri tuon sisäisen pahan olon takia tämä lihava leidi on päättänyt taas aloittaa laihduttamisen, tai kuten nykyisin sanotaan, tehdä elämäntaparemontin. Vielä ei liikuta kovin suurella vaihteella, mutta jotain muutoksia on kuitenkin jo meneillään. Esimerkiksi puoli kiloa kasviksia päivässä -projekti on saavuttanut minunkin pienen perheeni. Seuraavaksi olisi tarkoitus etsiä se luonnollinen nälän tunne ja syömärytmi. Sitä on tarkoitus lähteä etsimään ensi viikolla. (Kyllä, tiedän että kaikki kuurit alkavat aina ensi viikolla, mutta tämä alkaa ihan käytännön syistä vasta ensi viikolla). Ensi viikon olen lomalla, joten on aikaa miettiä ja pohtia.

Näistä lähtökohdista siis lähdetään liikkeelle!