Aika hienosti on viikko mennyt. Vaaka näytti, että alas päin ollaan menossa (vaikka vaaka nyt yleensä mitään tiedä). Kiloklubin avulla olen merkkaillut syömisiä, on muuten näppärä palvelu. Ihan vakavasti en ota niiden suosituksia, mutta kunhan sinne päin.  Ja ihanaa kun joku laskee kalorit mun puolesta!!

Ensi viikolla ajattelin sitten kokeilla jotain muuta: tilasin Nutriletin 5 päivän tehodietin (pussikeittoja, pirtelöitä ja ateriapatukoita). En ole ikinä sellaisiin uskonut, mutta josko se toimisi jonkinlaisena "kickstarttina" tähän projektiin. 5 päivää pusseilla (ja lisäksi olen ajatellut syödä leipää esim aamupirtelön ja lounasliemen seuraksi, plus rajattomasto kasviksia ja hedelmiä). Leivän avulla pääseen edes 1500 kcal:iin, jotten ihan nälkää näe. Mutta saa nähdä millaiset fiilikset ensi viikolla sitten jyllää. Sinänsä kiva, että koulukin alkaa taas syysloman jälkeen, on päivät poissa jääkaapin ääreltä ja tuollainen ateriapatukka on passeli eväs kouluun :)

Liikunta on tällä viikolla jäänyt hävettävävän vähille, muutama lyhyt kävelylenkki ja yksi kotijumppasessio. Mutta parempi sekin kuin ei mitään. Toivottavasti ensi viikolla olisi aikaa ja intoa enempi myös ulkoilla.

Eli näillä eväin, ensi viikko pussikeittoillen jne, ja sitten palataan samanlaiseen satsiin kuin tällä viikolla: paljon hedelmiä ja kasviksia ja huomio annoskokoihin ja ruoan keveyteen. Ensi viikko vähän epäilyttää, mutta josko radikaalein  keinoin vaikka löytäisi sen luonnollisen ateriarytmin ja oikean näläntunteen. Reportaasia seuraa taas ensi viikolla. Nyt kääntämään kellot talviaikaan ja sitten unille.