joten tälle vuodelle ei taida enää suuria saavutuksia keritä. Se tuttu viisi kiloa on ja on pysynyt poissa pikkujoulumässäämistä huolimatta. Mutta eipä siis ole lisääkään kiloja tullut Uuden uimapuvun ja uudet toppahousut kävin liikkumista varten ostamassa, toppahousut on ihan mukavat varsinkin nyt ko pakkaset alkoivat paukkaamaan.

Muuten liikunta on jäänyt vähiin, mutta wiin kanssa olen lähes joka päivä leikkinyt itseni hikeen asti. Kerran jopa sain lihakset kipeäksi, silloin alkoi tuntua että hei, tää on oikeasti urheiluväline tämäkin!

Potkukelkan otin kanssa pois talviteloilta, kerran olen sillä käynyt liikenteessa. Hyvää pakaratreeniä! Ja hauskaa :)) Sauvakävelylenkillä kävin taannoin kanssa, pysyy paremmin pystyssä kun nuo liukuesteet kenkien alle on hukassa.

Mutta ei sen kummempia, koko loppuvuosi on tän "rempan" kanssa mennyt varsin terveissä merkeissä. Nyt on vähän flunssaa päällä, mutta kyllä se tästä. Vähän aikaa otettava iisimmin liikunnan kanssa, onneksi on kiire viikko edessä, töitä ja joulusiivoa. Hyvään aikaan tuli pakkaset, saa pakastimen sulatettua ja matot sekä petivaatteet tuuletettua ulkona jouluksi.

Joulunodotusta!