Heippa!

Syksyn myötä olen saanut taas uutta energiaa, jonka myötä tässä aloin kuntosuunnitelmaa laatimaan. Koiravauvan kanssa menee päivistä nyt vielä suuri osa, mutta kunhan syksy ehtii ja vauva kasvaa niin suunnitelmissa olisi aloittaa kuntoilu. Kuntosali taitaa näin alkusyksystä vielä jäädä vähän ajanpuutteen vuoksi, mutta josko uimassa ja vesijuoksemassa vaikkapa kahdesti viikossa niin eiköhän kunto kohene. Lisänä sitten on nuo minilenkit hauvan kanssa ja muu peuhaaminen. Hiki tulee kun tuollaista otusta koittaa väsyttää :D

Paino meni tänään alle sadan kilon, sadalla grammalla mutta kuitenkin. Suurin piirtein samoja lukuja on vaaka näyttänyt tämän viikon joten eiköhän se eka kymppi ole rikki. Kaksi, kaksi ja puoli voisi vielä saada rikki niin hyvä tulee.

Onnistumisen avaimet painonpudotuksen jatkamiseen olivat seuraavat:

1. Säännöllinen ateriarytmi ja viisi ateriaa (aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala).

2. Annoskokojen kohtuullistaminen.

3. Herkkujen vähentäminen

4. Paljon kasviksia

5. Itsekuri

Näillä mennään eteenpäin. Syysiloa!