Jos joku tätä blogia vielä seuraa, niin huomannee, että blogi on vaihtanut nimeä. Ja ihan hyvästä syystä. Lihava leidi sai noin kuukausi sitten uutisia, että tammikuussa olisi perheenlisäystä luvassa. Mikäänhän ei ole varmaa, ennen kuin on varmaa, mutta hieman sitä kai saa hehkuttaa?! Laskennallisesti nyt mennään raskausviikolla 12, mutta ensi viikolla oleva eka ultra voi muuttaa viikkojen määrän suuntaan tai toiseen. Toivottavasti muuten kaikki on hyvin. Nyt kun ultra on todellisuutta ja aika varattu niin olen alkanut pyöritellä mielessä kaikkein pahimpia vaihtoehtoja. Ettei tuolla masussa (turpoamisesta huolimatta) olekaan ketää, tai ei ole ketään elävää tai sitten on pahasti vammautunut tai tai. Onneksi sitä ei näin ensikertalaisena edes tiedä, mikä kaikki voi mennä pieleen...

Mutta pakko uskoa, että kaikki on hyvin ja kaikki menee hyvin. Stressi ei nyt tee kelleen hyvää. Muuten olo on melko hyvä tällä hetkellä, pahin pahoinvointi ja kuvotus alkaa olla ohi, samoin kaikennielevän väsymyksen aika. Ihan alkuun tämä tyttö vaan nukkui kaiken aikaa mitä ei ollut töissä. Ja ruoka ei maistunut, mikä nyt ei näissä kiloissa häiritse. Kuulemma vauva ottaa tarvitsemansa, ylipainoisen äidin ei tarvitsisi juurikaan kiloja kerätä.

Neuvolasta sain  ensimmäisellä käynnillä niin kamalasti kaikenlaista materiaalia, ettei olla miehen kanssa kyetty niitä kun selaileman, tulee informaatioähky. Samoin lista, mitä saa ja mitä ei saa ja mitä pitäisi syödä on pitkä kun nälkävuosi. Maalaisjärjellä olen mennyt, hieman kahvin juontia KOETTANUT rajoittaa (no luck yet..) ja maksajutskia välttää. Ja tyhjiöpakattuja kaloja. Muuten syönyt aika normisti. Kalsium ja d-vitamiinilisät ostin, ja otan muistaessani. Vaikeaa kun ei yleensä niitä nappaile niin tuppaavat unohtumaan.

Mut jänniä aikoja elämme...