Sellainen on täällä vaivannut aika mahottomasti, vaikka aikaa laskettuun aikaan on vielä nelisen kuukautta. Olen nyt työttömäksi jäätyäni siivoillut ja järjestellyt paikkoja, heittänyt ylimääräistä roinaa kirpparille ja ihan roskiinkin. Jotenkin on sellainen fiilis, että nyt pitää tehdä kun vielä jaksaa.

Vauveli keksi eilen potkimisen, ja tänään se onkin  sitten potkinut miuta vallan vimmatusti. Aina kun vähän heittäydyn lepoon ni maha-asukki antaa tujuvan potkun, et mokomakin laiskuri. Ai kamalaa, jos ei saa seuraavaan 4 kk levätä yhtään :D

Koiran kanssa ollaan nautittu syyspäivistä lenkkeillen, ja niiden lisäksi kävin viime viikolle vesi- ja mammajumpassa. Mukavia lajeja molemmat, ja niitä aioin tämän syyskauden jatkaa niin kauan kun vaan jaksamista riittää.

Kohta pitäisi kai tuo koiruus herätellä päiväunilta ja lähteä käymään lenksulla. Illalla sitten kaverin kanssa kaffelle, toivotaan et maha-asukki ei hirveästi protestoi paikallaan istuskelua :D